Futsal kulttuuri > Futsal tuomarit

Yleistä höpinää

(1/3) > >>

G-Woima:
Tuli tässä tänään mieleen, kun olin paikanpäällä seuraamassa PoPan ja TPK:n välistä ottelua, sellainen juttu, että miksi näin runkosarjan lopussa vierasjoukkueen kaupungista saapuu toinen tuomari. Tässä tapauksessa kyse Jani Laaksosesta, joka on Turkulainen. Ei, en sano, että PoPa hävisi tuomareiden ratkaisujen vuoksi mutta kärsi linjasta enemmän. Eikö tässä maassa ole ympäriinsä näitä liigastatuksella piippaavia? 

Prässäävä Target:
Voi olla, että ottelun myöhäinen (viikko ennen) siirtyminen viikonlopulta arkeen aiheutti omat ongelmansa ja tästä siirrosta ei voi syyttää liittoa tahi vierasjoukkuetta. Kuitenkin Turusta on matkaa vain 140 kilometriä Poriin ja nämä futsaltuomarit käyvät päivisin töissä. Tämän lisäksi toinen tuomareista on kotoisin Raumalta, vaikka onkin Helsingissä nykyään. Voisiko tässä tilanteessa ollakin niin, että Grönman oli valmiiksi kotikonnuilla ja Laaksonen vapaana lähellä olevista? Ei ole hirveän mielekästä ajattaa esimerkiksi Onatsua Jyväskylästä Poriin arkiotteluun, niin kauan kun futsalliigan erotuomaripalkkiot verojen jälkeen eivät vastaa edes muutaman tunnin palkkaa siviilityöstä.

G-Woima:

--- Lainaus käyttäjältä: Prässäävä Target - 02.03.12 - klo:10:33 ---Voi olla, että ottelun myöhäinen (viikko ennen) siirtyminen viikonlopulta arkeen aiheutti omat ongelmansa ja tästä siirrosta ei voi syyttää liittoa tahi vierasjoukkuetta. Kuitenkin Turusta on matkaa vain 140 kilometriä Poriin ja nämä futsaltuomarit käyvät päivisin töissä. Tämän lisäksi toinen tuomareista on kotoisin Raumalta, vaikka onkin Helsingissä nykyään. Voisiko tässä tilanteessa ollakin niin, että Grönman oli valmiiksi kotikonnuilla ja Laaksonen vapaana lähellä olevista? Ei ole hirveän mielekästä ajattaa esimerkiksi Onatsua Jyväskylästä Poriin arkiotteluun, niin kauan kun futsalliigan erotuomaripalkkiot verojen jälkeen eivät vastaa edes muutaman tunnin palkkaa siviilityöstä.

--- Lainaus päättyy ---

Tuossa on kyllä järkeä.

Mutta ei se sitä poista, että Laaksonen veti eilen ihan vihkoon PoPan kärsiessä siitä enemmän. Weldsonin ja Puputin olisi kumpikin pitänyt heittää suorilla punikeilla ulos mutta selvisivät keltaisilla.

Mutta ei PoPa ottelu tuomarikaksikon vuoksi hävinnyt.

Shamaani1:
Mutta eihän tuomari saa olla samasta kaupungista vai olenko ymmärtänyt väärin?

Prässäävä Target:

--- Lainaus käyttäjältä: Shamaani1 - 03.03.12 - klo:17:13 ---Mutta eihän tuomari saa olla samasta kaupungista vai olenko ymmärtänyt väärin?

--- Lainaus päättyy ---
Ei futsal ole täysammatilaissarja, ja joskus tuomarit ovat ikävä kyllä samasta kaupungista. Onhan futiksen Veikkausliigassakin Gestranius viheltänyt TPS:n kotipelin mm. HJK:a vastaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Vastaa

Siirry pois tekstitilasta