Tänään kello 19.00
Futsalmaaottelu
Romania-Suomi
Halli: Sala Sporturilor din Chiajna


[uutinen]www.futsal.fi
Suomen futsalmaajoukkue kohtaa tiistaina ja keskiviikkona tuplamaaottelussa vieraskentällä Romanian.
Romania valmistautuu EM-kisoihin
Ensimmäinen ottelu pelataan tiistaina 24.1. kello 19.00 ja toinen ottelu keskiviikkona 25.1. kello 20.00. Suomen joukkue saapui Romaniaan maanantaina.
- Kävimme maanantaina treenaamassa. Vuoron saimme vasta puoli yhdeksäksi, joten harjoitus oli poikkeuksellisen myöhään. Tiistaina vedämme vielä aamupäivällä kevyen harjoituksen, päävalmentaja Jouni Pihlaja kertoo.
Romania valmistautuu peleillä tammikuun lopussa alkaviin EM-kisoihin, joten vastus tulee olemaan Euroopan huipputasoa.
- Äärimmäisen kova nippu se on, varmasti tämän kauden kovin vastustaja meille. He ovat mukana EM-kisoissa, joten jo sen perusteella joukkue on 12 parhaan joukossa Euroopassa. Romanialla on hyvät mahdollisuudet päästä kisoissa jatkoon alkulohkostaan, Pihlaja kertoo.
- Romania aloitti maajoukkuetoiminnan 2003 ja ovat pelanneet sen jälkeen 180 peliä. Siitä voi jokainen laskea, että mitä se tekee vuotta ja kuukautta kohti, päävalmentaja lisää.
Suomi lähtee rohkeasti haastamaan ennakolta kovempaa vastustajaa.
- Nämä ovat mahtavia tilanteita päästä haastamaan. Se kertoo paljon Suomen futsalista, että Romania valitsi meidät omaan kenraaliharjoitukseensa EM-kisoja varten. Emme tähän saa kuitenkaan tyytyä, vaan haluamme olla vielä itse siinä roolissa, että me valmistaudumme kisoihin, emmekä vaan sparraa kisajoukkueita, Pihlaja korostaa.
Pihlaja nimesi tuplamaaotteluun mukaan 14 pelaajaa.
- Kaikki tulevat saamaan peliaikaa, enemmän tai vähemmän. Vastuu ei voi heti olla uusilla pelaajilla niin iso näissä kovissa kv-peleissä. Tarkoitus on kuitenkin kierrättää pelaajista hieman enemmän kuin alkukauden peleissä, jolloin haimme peliaikaa kahdelle aloittavalle kentälliselle, Pihlaja sanoo.
Suomen joukkue Romania-peleissä

Tuomas Kallioinen, Ilves FS
Juha Ojanperä, Ilves FS
Panu Autio, Union Africa Ceuti (ESP)
Jukka Kytölä, KaDy
Tomi Lahtinen, KaDy
Lasse Lind, GFT
Ville Lindgren, GFT
Ari Makowski, Tervarit
Joni Pakola, Ilves FS
Jarkko Reinikka, GFT
Risto Salmi, GFT
Antti Teittinen, Ilves FS
Oskari Tervo, Tervarit
Juha-Pekka Torvinen, Ilves FS
[/uutinen]
[uutinen]

Romanian liiton sivut
http://www.frf.ro/futsal-lot-senioriRomanian joukkue 1. Vlad Octavian IANCU (Portar) CS Concordia Chiajna
2. Carlos FERREIRA (Portar) CS City'us Tg. Mureş
3. Robert PETER (Portar) CS Odorheiu Secuiesc
4. Emil RĂDUCU CS Concordia Chiajna
5. Răzvan RADU CS Concordia Chiajna
6. Marian ŞOTÂRCĂ CS Concordia Chiajna
7. Dumitru Mimi STOICA CS Design Construct Braşov
8. CSOMA Alpar CS Design Construct Braşov
9. Florin MATEI CS Design Construct Braşov
10. Paulo FERREIRA CS Design Braşov
11. MIHALY Zoltan CS Odorheiu Secuiesc
12. MANYA Zsabolcs CS Odorheiu Secuiesc
13. Cosmin GHERMAN CS City'us Tg. Mureş
14. Robert LUPU Navarra, Spania 2
15. Gabriel DOBRE Aviles Holliwood, Spania 2
16. Ion AL-IOANEI Gyori ETO FC KFT, Ungaria 1
17. Florin IGNAT CS Concordia Chiajna
18. Tony Iuliu SAFAR MVFC Berettyoujfalu, Ungaria 1
Taustat
Rivera Amoros DE QUINOS Antrenor principal
Nelu STANCEA Antrenor secund
Ismael Camenforte LOPEZ Antrenor secund
Bogdan BEBELEA Medic
Gheorghe ZLĂTINEANU Fizioterapist
[/uutinen]
Striimimahdollisuudet- Lataa ja asenna SopCast (SopCast on helppo ja ilmainen tapa lähettää ja vastaanottaa videota tai audiota internetin välityksellä. http://www.sopcast.org/download/
- Voit käyttää kirjautumatta tai kirjautua (minä kirjauduin eli loin tilin)
- Googlaa DigiSport3 stream tai mene sivulle, josta saat suoran spocast-linkin: http://www.livefootballol.com/streaming/channel/digi-sport-3-sopcast.html
- Kopio linkin osoite ja liitä osoite SopCast-ohjelman osoitepalkkiin.
- Minulla toimii. Toivottavasti myös illalla.
- En takaa ohjeen toimivuutta, enkä osaa tämän enempää nörtteillä.
- Jotain muita googlen tuloksia.
http://www.sport4u.tv/web/ch/RO-DigiSport-3-s2.htmhttp://www.shadownet.ro/channels.php (vaatii sopcastin asennuksen, latauslinkki:
http://www.download.fi/audio_video/nettitelevisio/sopcast.cfm)
http://www.livefootballol.com/streaming/channel/digi-sport-3-sopcast.html[/list]